< Dylan nautti || Meteorologi meni >

Jälleennäkeminen

(Julkaistu WordPress-blogissa 6.7.2008)

Menin kahville helteiselle Havis Amandan aukiolle, siihen uuteen kojuun jossa on punavalkoruutuiset pöytäliinat. – Kahvi, croissantti, kiitos. – Laitetaanko hilloa? – Voi, meillä ei kortti käy. Löytyi käteistä, se kävi, löytyi pieni purkki mansikkahilloa.

Söin, join, varoin lokkeja ja varjelin pahvilautasta lentämästä tuuleen. Lopuksi tartuin tyhjään hillopurkkiin ja tarkastelin etikettiä. Strawberry…28g. Wilkin & Sons, estd. 1895. Wilkin… Hätkähdin. Wilkin? Tiptree, Essex, England? Kyllä, kyllä, se sama kylä, se sama tila jossa olin joskus vuosia sitten viettänyt kesän sekalaisissa töissä, leikellyt luumupuita, poiminut mansikoita, kulkenut Englannin mullasta mustin polvin ja kynnenalusin.

Katselin etikettiä Havis Amandan aukiolla ja etiketin takaa nousi kasvoja ja muistoja. Nousi vanha Tom, reilu työnjohtaja irlantilaisaksentteineen, nousi Mr Abel, isäntämme jonka elämäniloa ilta illalta koettelivat huolimattomien paahtajien toaster jamit, ja hänen verevä serbialaisvaimonsa joka pitkin viikkoa loihti puddingin puddingin perään. Nousivat aikaiset aamut, traktorikyydit, ruokiksen kolmioleivät, iltaiset jalkapallomatsit tyttöjen asuntolan edustalla, The Razor’s Edge sateisina viikonloppuina kun ei viitsinyt lähteä Lontooseen, pubit joista kauempana ollut The Ship oli pienempi, perinteisempi ja tunnelmallisempi.

Ja nousi sekin viileä ilta kun palasimme The Shipistä majapaikkaamme. Kuljimme taas tuttua oikopolkua niityn halki, Essexin kasteiset nurmet tarttuivat farkkujemme lahkeisiin. Janet, sweet Janet kulki vierelläni, sanoi palelevansa ja ihan jo odottavansa iltakaakaota, vilkaisi sitten äkisti kulmiensa alta ja naurahti. Katsoin Janetia ja hämärtyvää maata ja taivasta, ja mieleeni tulivat syksy ja tähdet ja yöt kun en enää olisi täällä. Chester kulki tummana omissa ajatuksissaan, Mytty oli näkevinään jotain liikettä alarinteellä luumutarhan kohdalla, Kenji ja Hiroshi tikkasivat lyhyttä askeltaan ja nyökkäilivät vaikkeivät ymmärtäneet, Eric näki vain Colleenin joka oli kaikkien odottamatta ihastunut häneen, ja tietysti mukana Kähkönen joka oli kävelyttämässä kiteeläistä ryhmysauvaansa ympäri Euroopan ja oli sillä reissullaan sattunut kyläämme, Kähkönen laihana ja vähissä rahoissaan, Kähkönen josta me kaikki olimme huolissamme. Niin, Kähkönen ja Mytty ja Eric ja Janet, Essexin kasteiset nurmet, Janetin farkut ja Janetin sievä nenä ja kaakaomuki.

Ja nekin joita me emme koskaan saaneet mukaamme. Yläluokkaiset egyptiläistytöt, silmät kuin kosteaa hiiltä, ja hienopiirteinen törröttävärintainen puolatar jonka otsahiukset näyttivät vaativan herkeämätöntä kohentelua. Ja sekin josta ei silloin ennen ollut niin väliä, koko puolalaisryhmän esiliina, etu- sekä takakireä rillipää jolle Marco antoi lisänimen ”shit with glasses”…

Kaunis Amanda hehkui helteessä edessäni. Tiptreen viileä ilta ja sen polut ja sen poluilla kulkijat olivat kaukana takana. Suljin hiljaa purkin kannen ja nousin ja lähdin.

elämä | Havis Amanda | muistot | nuoruus | Tiptree

6.2.17 | Tommi Salonen

Muuta naputeltua

Lisää suomalaisia!Beethoven-flashmob

Ruksaa "Kommentoin mieluummin vieraana" -vaihtoehto, jos et halua kirjautua mihinkään. Ruksattava ruutu tulee näkyviin vasta klikattuasi Nimi-kenttää. Sähköpostiosoite vaaditaan muttei tule sivulle näkyviin. Paina lopuksi nuolinappia.