alkuun


Sorry, not viewable on mobile. If on tablet, try landscape orientation.

Anton Tšehovin suomennetut kertomukset

Tšehov-sisältöni on kutistunut vain kertomuksia, tai novelleja, käsittäväksi. Näille sivuille on koottu (melkein) kaikki Tšehovin kertomukset, joista minulla on suomennostieto. Kertomuksia on 215 216. Niistä kahta on usein sanottu romaaneiksi, joitakin taas pienoisromaaneiksi. Monista kertomuksista on tehty useita suomennoksia, mutta kaikista ei sivuillani ole tarkkoja julkaisutietoja.

Kansalliskirjaston Digi-palvelusta löytyviä vanhoja suomennoksia olen koonnut tänne. Lisäksi jonkinlainen valikoima Tšehov-julkaisuja löytyy täältä ja Tšehovista kirjoitettua täältä.

N

Naamiaiset

Maska Маска  [64]
1884 | Razvletšenije

H:n yleisellä kerholla toimeenpantiin hyväntekeväisyystarkoituksissa naamiaistanssiaiset eli "maskibailut" niinkuin paikallisen herrasväen neidit sanoivat.

Naapurit

Sosedi Соседи  [134]
1892 | Knižki Nedeli

Pjotr Mihailytš Ivašin oli erittäin pahalla päällä; hänen sisarensa, nuori tyttö, oli karannut Vlasitšin, naimisissa olevan miehen luo.

Nainen ja sylikoira

Dama s sobatškoi Дама с собачкой  [20]
1899 | Russkaja mysl

Kerrottiin, että rantakadulle oli ilmestynyt uusi henkilö: nainen, jolla oli sylikoira. Dmitri Dmitritš Gurov, joka oli oleskellut Jaltassa jo kaksi viikkoa ja tottunut sikäläisiin oloihin, alkoi myös olla kiinnostunut uusista henkilöistä. Istuessaan Verneyn paviljongissa hän näki, että rantakatua pitkin kulki hänen ohitseen nuori, pienikasvuinen ja vaalea nainen, jolla oli päässään baskeri;

Naisia!

Damy Дамы  [21]
1886 | Oskolki

Fjodor Petrovitsh, kansakoulujen tarkastaja N:n kuvernementissa, piti itseään oikeutta harrastavana ja jalomielisenä kansalaisena. Kerran hän vastaanotti kansliassaan opettaja Vremenskin.

– Ei, herra Vremenski, – hän sanoi, – kyllä nyt on virkaero välttämätön. Kun on sellainen ääni kuin teillä nyt, niin on kerrassaan mahdoton hoitaa opettajan virkatehtäviä. Millä ihmeen tavalla se on noin mennytkin?

Naisten kuningaskunta

Babje tsarstvo Бабье царство  [14]
1894 | Russkaja mysl

Siinä on paksu rahapaketti. Se on metsähuvilalta, tilanhoitajalta. Hän kirjoittaa lähettävänsä puolitoista tuhatta ruplaa, jotka hän on saanut joltakulta oikeuden kautta voitettuaan jutun toisessa oikeusasteessa. Anna Akimovna ei pitänyt sellaisista sanoista kuin oikeuden kautta ja voittaa oikeusjuttu, hän jopa pelkäsi niitä.

Naskali pussissa

Šilo v meške Шило в мешке  [122]
1885 | Oskolki

Pjotr Pavlovitsh Posudin riensi talonpojalta vuokraamallaan kolmivaljakolla kyläteitä pitkin pieneen N:n piirikaupunkiin, jonne muuan nimetön kirje häntä kutsui. Hän koetti mahdollisimman tarkasti pysyä matkalla tuntemattomana.

Naulassa

Na gvozde На гвозде  [217]
1883 | Oskolki

Nevskiä pitkin asteli virkatoimistaan joukko kolleegi-rekistraattoreja ja sihteerejä salkut kainaloissa. Virkakumppaninsa Strutschkoff vei heitä luokseen nimipäiville.

Neiti NN:n kertomus

Rasskaz gospoži NN Рассказ госпожи NN  [116]
1887 | Peterburgskaja gazeta

Yhdeksän vuotta takaperin kerran illansuussa heinänteon aikana minä ja Pjotr Sergejitš, joka hoiti tutkintotuomarin virkaa, kävimme ratsain hakemassa asemalta postia.

Ilma oli mitä ihanin, mutta paluumatkalla rupesi kuulumaan ukkosen jyrähdyksiä, ja me näimme suoraan edessämme uhkaavan mustan pilven. Pilvi lähestyi meitä, me sitä.

Noita

Vedma Ведьма  [175]
1886 | Novoje vremja

Ilta oli kallistumassa yöksi. Suntio Savelij Gykin loikoili kirkonvahdintuvassaan valtavassa vuoteessa eikä nukkunut, vaikka hänen tapansa olikin vaipua uneen samanaikaisesti kanojen kanssa.

Nolo tapaus

Neprijatnost Неприятность  [80]
1888 | Novoje vremja

Kunnanlääkäri Grigori Ivanovitš Ovtšinnikov, kolmenkymmenenviiden vaiheilla oleva kuivakka ja hermostunut mies, joka toveripiirissään tunnettiin pienistä lääketieteellisistä tilastotutkimuksista ja kiihkeästä harrastuksesta niinsanottuihin "kansanelämän kysymyksiin", oli eräänä aamuna tekemässä kierrosta sairaalansa potilashuoneissa.

Nopeaa apua

Skoraja pomoštš Скорая помощь  [127]
1887 | Peterburgskaja gazeta

— Tie auki! Kylänvanhin ajaa kirjurin kanssa!

— Hauskoja pyhiä, Gerasim Alpatish! — huutaa väkijoukko kylänvanhimmalle. Anna Jumala, ettei mitään … että, tuota, ei teidän, Gerasim Alpatish, eikä meidän, vaan Jumalan mieliksi!

Nukuttaa

Spat hotšetsja Спать хочется  [135]
1888 | Peterburgskaja gazeta

On yö. Varjka, kolmetoistavuotias lapsenpiika, keinuttaa kätkyttä, jossa makaa lapsi, ja hyräilee tuskin kuuluvasti:

Tuu-tuu tuuti-lullaa,
anna unen silmiin tullaa . . .

Näyttelijän lähtö

Akterskaja gibel Актерская гибель  [2]
1886 | Peterburgskaja gazeta

Hyväntahtoisten jalosukuisten isien rooleissa esiintyvä Štšiptsov, pitkä, vankkatekoinen ukko, jonka maine ei perustunut niinkään paljon näyttämötaiteellisiin lahjoihin kuin poikkeuksellisen suuriin ruumiillisiin voimiin, riitaantui perinpohjin kesken näytännön teatterinjohtajan kanssa ja manailun huippukohdassa tunsi, että hänen rinnassaan revähti jotakin.