t
Lähtevien laivojen satamaPäätösnumero paikkansa arvoinen

Kirjoja ja hyllyjä

Vinyyli ei ole kuollut. Filmi ei ole kuollut. Kirja ei ole kuollut. Eikä kuole, jos Hesarin kulttuuritoimituksen Suvi Aholaa on uskominen.

Ahola kirjoitti kirjasta syyskuun viimeisenä otsikolla Kolme naista kirjahyllyllä. Hän oli järjestellyt hyllyjä joka huoneessa, poistanut tuplia ja sellaisia, joilla ei oikein ollut merkitystä. Miksi? Oliko kirjoja liikaa?

En siksi, että haluaisin vähemmän kirjoja, vaan koska haluan niitä lisää.

Ahola on päätynyt siihen, että kirjoja täytyy omistaa. Kirjastosta poistetaan aineistoja, ja kirjoja todellakin katoaa, Ahola kirjoittaa. Katoaa niin, ettei niitä löydä enää antikvariaateistakaan. Kun sähkökirjoihinkaan ei voi luottaa, parasta on, että kirjat ovat turvassa omassa hyllyssä.

Aholan kanssa on helppo olla samaa mieltä muistakin syistä. Kun on kasvanut kodissa, jossa oli paljon kirjoja hyllyissä ja tauluja seinillä, on kirjattomissa huoneissa eläminen tuntunut oudolta, huoneet tyhjiltä, jos sellaisiin on joutunut. Kun vielä lukeminen oli pitkään hyvin tärkeä osa omaa elämää, on kirjoja kertynyt vuosien mittaan myös omaan kotiin. Ja niin paljon, että myös meillä on karsittu vähemmän tärkeitä. Yläkerrasta, alakerrasta, tästäkin hyllystä:

Lundian ryhti kestää vuodesta toiseen.

Hylly ei ole oikein hyvässä järjestyksessä, jotkut kirjat lojuvat toisten päällä, sohvan taus on hankalasti tavoitettavissa, mutta tuolta ne silmään erottuvat, Tšehovit, Hyryt, Meret, muut. Ja yleensä erottuvat jo alle vartissa, elleivät sitten ole jossain toisessa hyllyssä.

Lainaan vielä Aholalta kaksi tärkeää lausetta:

Kaikilla kirjoilla on ollut jossain elämäni vaiheessa minulle merkitystä. Siksi niiden kanssa ei ole ikinä yksin.

Tosia sanoja. Kirjat vievät tilaa, kirjat keräävät pölyä, painavat kirjalaatikot ovat hirveitä muutettavia. Mutta mukana ne kulkevat sanoineen ja muistoineen, eivätkä ne tärkeimmät koskaan jää taakse.

(Julkaistu ensimmäisen kerran joskus vuosia sitten)

1.10.2023 | Tekstejä & kuvia | kirjat · Suvi Ahola