t

Päivä | Kuukausi | Vuosi | Ennätyksiä | Palasia

Sääpalasia Hyvinkäänkylästä
vuorokauden ylin lämpötila

2025  

Ensimmäinen 20 asteen ylitys

Eilen 19.5. lämpötila nousi ensimmäisen kerran tänä vuonna yli 20 asteen. Vuorokauden ylin lämpötila oli 20,9 astetta. Ylitys tapahtui noin kymmenen päivää myöhemmin kuin 30-vuotiskaudella 1995−2024 keskimäärin.

Ennustekin näkyy muuttuneen niin, että tästä toukokuusta tuskin tulee 2000-luvun kylmintä. Eilisen tilanteessa kuluva toukokuu oli 2000-luvun neljänneksi kylmin.

Asiasanat: toukokuu · vuorokauden ylin lämpötila

20.5.2025 · 77

Ei kaksikymppistä näkyvissä

Huhtikuun viimeinen seitsemän päivän jakso oli tavallista viileämpi. Vähän sama taitaa jatkua toukokuun alkupuolella. Ilmatieteen laitoksen kymmenen päivän ennusteessa iltapäivälämpötila on korkeimmillaan 15 astetta, eikä todennäköisyysennusteessa näy yli 20:ta astetta puoleenkuuhunkaan mennessä.

Keskimäärin 20 astetta on 30-vuotiskaudella 1995−2024 ylitetty ensimmäisen kerran noin 8.5. Aikaisin ylitys on 15.4. vuodelta 2007 ja myöhäisin 12.6. vuodelta 2015.

Asiasanat: kevät · toukokuu · vuorokauden ylin lämpötila

1.5.2025 · 72

Sivu 1

Asiasanat#

  E  · elokuu  · ensipakkanen   H  · heinäkuu  · helle  · helmikuu  · huhtikuu   J  · joulukuu   K  · kesäkuu  · kevät  · kuukaudet   M  · maaliskuu  · marraskuu   P  · pakkaspäivät  · päiväennätykset   S  · sade  · syksy  · syyskuu   T  · talvi  · tammikuu  · terminen talvi  · toukokuu  · trooppiset yöt   V  · vuoden keskilämpötila  · vuorokauden alin lämpötila  · vuorokauden keskilämpötila  · vuorokauden ylin lämpötila

Sivuston sisältöä

Visitors at Diocletian’s palace

Visitors at Diocletian’s palace
(cropped)

Visitors at Diocletian’s palace
(cropped)
Photostrip

Anton Tšehovin suomennetut kertomukset

Tekstejä

Photos

Kirjoja, kansia hyllystämme (30)

Hyvinkäänkylän Lämpö & Vilu

Palaute
Tommi Salonen
tommi.salonen at iki.fi

...

Boycott USA! Boycott Israel!
The President of the United States of America − unhinged narcissistic liarThe Prime Minister of Israel − genocidal war criminal wanted by the ICC
Images: craiyon.com