#

Tekstejä & kuvia
musiikki

Mokkatakkeja

J. Jukola lausui erään kohtalokkaan lopun saaneen joulusaunan aikaisemmassa ja auvoisammassa vaiheessa nämä usein siteeratut sanat: ”Niin sinkoilee täällä miehen aatos; ja ken taitaa viskellä verkkoja sen teille?”

Juhani oli oikeassa; mielleyhtymät, assosiaatiot, konnotaatiot saavat ajatukset sinkoilemaan milloin mihinkin. Niin pitkälle Juhani ei kuitenkaan osannut aavistella että joskus maailmassa verkkoja ei suinkaan heitellä ajatusten teille vain niitä kampittamaan vaan verkkoja vieläpä tarkoituksella rakennetaan sinkoilua helpottamaan.

Niinpä minäkin näin verkossa kuinka Yrsa Tiuski kirjoittaa vanhasta mokkatakistaan, jota hän kutsuu rakkaimmaksi takikseen ikinä. Takki on maailman kauneimman värinen ja näyttää ainakin parista kulmasta katsottuna jotakuinkin istuvalta, Yrsa jatkaa.

Hei kun luin Yrsan tekstin tuosta verrattomasta vuosikertatakista, aatokseni sinkoili kolmeen muuhun mokkatakkiin. Kaksi niistä on levykannessa Bob Dylanin päällä ja kolmas on joskus ollut minun päälläni. Dylanin takit oletan mokkatakeiksi; vaateasiantunteva lukija voi klikata levylinkkejä, tutkia kansikuvia ja esittää oikaisupyynnön jos tarpeen.

The Freewheelin’ Bob Dylan -levyn kannessa viluisen näköinen Dylan kulkee jotain New Yorkin talvista katua yhdessä tyttöystävänsä Suze Rotolon kanssa. Dylanin mokkatakki näyttää aika kevyeltä, Suze on pukeutunut lämpimämmin. Parikymppiset nuoret hymyilevät ja vaikuttavat onnellisilta, mutta tuossa vaiheessa heidän suhteensa oli jo päättymässä monenlaisten jännitteiden repiessä sitä. Dylan on viitannut suhteeseen Freewheelin’-levyn lauluissa Down the Highway ja Don’t Think Twice, It’s All Right ja vielä Another Side of Bob Dylan -levyn biisissä Ballad in Plain D, jossa hän kuvailee Suzen Carla-sisarta melkoisen ilkeästi ja kostonhimoisesti.

Toinen mokkatakkinen levy, Blonde on Blonde, on Dylanin ensimmäinen kaksois-LP ja yksi hänen hienoimpia levyjään. Vai mitä sanotte esim. näistä: I Want You, Stuck Inside Of Mobile With The Memphis Blues Again, Just Like a Woman, One of Us Must Know, Sad-Eyed Lady of the Lowlands, Rainy Day Women # 12 & 35 ja tietysti Visions of Johanna, jossa The ghost of ‘lectricity howls in the bones of her face. Tämän levyn kannessa tuimailmeinen Dylan on jo pitkätukkainen ja taiteilijanlaadustaan tietoinen rock-mies eikä enää ensimmäisten levyjensä folk- ja protestilaulaja, ulkoasultaan kaukana esim. The Times They Are A-Changin’ -levyn kannesta, jossa hänen on kauniisti sanottu olleen “at his most Woody Guthriesque”.

Kolmas takki, se toistaiseksi levykanteen päätymätön, nojaili aikoinaan monet välitunnit lyseon kunnianarvoisan päärakennuksen jykevään kivijalkaan, kulki kirpeässä syysilmassa läpi Sibeliuspuiston vaahterasta kahisevien käytävien, sai ikuisen muistomerkin rintapieleensä kananmunanheiton maailmanennätyskokeesta Vehkojan pelloilla, riippuu nyt lasten mummolan varastossa ja mahtuu edelleen päälleni muistomerkkeineen.

(Julkaistu WordPress-blogissa 18.8.2008)

Asiasanat: Bob Dylan · musiikki

7.2.2025 · 6

Just one of those songs

A bistro in Montmartre. A plate of lasagne, a glass of red wine on the table in front of you, a large screen showing music videos on the back wall a few metres away. The lasagne is tasty, the wine is fine, the maître is friendly, pieces of music on the wall start and stop.

Suddenly, you become aware of a dense slow-rocking background of drums, bass and strings, and, rising above that background, a voice, an honest voice with quiet passion singing words that the singer knows must be sung. You raise your eyes to see the screen. The screen is almost black, there’s just a small window in the middle giving to a murky bathroom, des femmes à leurs toilettes, flashes of flesh, of encounters in the harsh light, an undercurrent of violence coming to the surface at times, the singer seeing it all, remembering it all. The song beats on, you forget the lasagne, you let drop the glass of wine, your eyes are fixed on the screen and soon you, too, know these are words that must be sung.

Who’s the singer, what’s the song? There’s a couple at the window table, you turn to them and you say excusez-moi, c’est qui le chanteur? And they know the singer, they know the song. It’s Alain Bashung singing La Nuit Je Mens, it’s Alain Bashung singing a song that you instantly know will go with you for a lifetime, it’s Alain Bashung singing just one of those songs.

Later, back at home and on the internet, you search to know more, and you’re startled to learn that Alain Bashung died of cancer in March 2009. He is buried in the Père Lachaise Cemetery in Paris, with Edith Piaf, with Jim Morrison, with James Douglas Morrison.

J’ai fait l’amour, j’ai fait le mort.

(Julkaistu WordPress-blogissa 13.9.2012)

Asiasanat: Alain Bashung · In English · muistot · musiikki

7.10.2024 · 11

Eilen illalla

Eilen illalla viimeisellä lenkillä koira kulki jalkakäytävän vieressä nurmikolla ja sen askeleet kahisivat ja rapisivat. Katsoin tarkemmin ja näin että maa oli kuurassa ja että ruohonkorret taittuivat koiran askelten alla. Ilmassa oli pakkasen tuoksua, tummalla taivaalla jokunen tähti.

Ja kun ihminen ei koskaan ole vain yhdessä paikassa eikä vain yhdessä ajassa, en ollut siinäkään yksin enkä koiran kanssa vaan mukanani olivat kaikki ne vade me cum -jutut jotka elämäni varrella ovat minuun liittyneet ja kanssani kulkevat, ja niin mielessä alkoi soida Bob Dylanin ikihieno junalaulu It Takes a Lot to Laugh, It Takes a Train to Cry, ja kuin Emmauksen tielle ilmestyivät Dylan parhaassa äänessään, Al Kooper pianoineen ja Mike Bloomfield kitaroineen, ja lammikoita peittänyt hento riite vapisi Dylanin huuliharppusoolosta ja repeili säröille Dylanin palatessa laulamaan: Now the wintertime is coming, The windows are filled with frost. I went to tell everybody, But I could not get across.

Getting across, sitä aihetta Dylan on uransa varrella monesti käsitellyt, ehkä kaikkein koskettavimmin myöhempien vuosiensa lauluissa Not Dark Yet ja Things Have Changed. Sen kanssa ovat tuskailleet niin monet Tšehovin ihmiset, sitä on joku sanonut kuulleensa Bachin kaksoiskonserton viimeisessä osassa, jossa päästään niin lähelle ja jossa kuitenkin jokin jää tavoittamatta.

Mutta tulkoon talvi, tulkoot luistelujäät, tulkoot jäille ne jotka kanssani kulkevat.

(Julkaistu entisessä WordPress-blogissa 2.11.2008)

Asiasanat: Bob Dylan · musiikki

29.11.2023 · 43

Päätösnumero paikkansa arvoinen

Lauantain toivotut viime vuoden syyskuun 19. päivänä päättyi Mikael Wiehen musiikkiin. Tämän lauantain toivotut päättyi samoin. Syyskuussa Monica Zetterlund lauloi Ska nya röster sjunga. Tänään laulu oli Lindansaren ja laulajana Wiehe itse. Päätösnumero oli taas paikkansa arvoinen.

Lindansaren’ista on olemassa hieno suomalaistulkinta Nuorallatanssija, jonka Susanna Haavisto esittää Hectorin suomentamin sanoin ja Juha Tikan sovittamin sävelin. Tulkinta, sanat ja sävelet yhdessä muodostuvat joksikin, joka kasvaa paljon kuuden minuutin kestoaan suuremmaksi. Laulu etenee vangitsevasti sirkuksen tulosta keväiseen kaupunkiin, lapsen kiihkeästä odotuksesta ja haltioituneesta jännityksestä illan esityksen musertavaan järkytykseen. Lapsen totuus kuolee sirkusareenan sahajauhoon syöksyneen tähden myötä, mutta laulu kohoaa sirkusteltan katon alta yleisempään merkitykseen, merkitykseen ihmisen elämän rajattomuudesta ja sen rajoista.

Muutakin ruotsalaismusiikkia kuultiin. Lasse Mårtenson lauloi Taubea (suomeksi): Så länge skutan kan gå nousee ja paisuu elämän iloksi ja ylistykseksi, se ei pääty samoihin tunnelmiin kuin Nuorallatanssijan viimeisen säkeistön niin täällä elää täytyy vaikkei aina tahtoiskaan. Kuten laulu, niin myös laulaja: Mårtenson paransi laimeasta alusta riemukkaaseen päätökseen.

Ja kun Evert Taube mainitaan, ei voi olla muistamatta kahta sanaa, ei tietenkään voi. Byssan lull. Byssan lull, itseoikeutetusti siinä joukossa tässä elämässä kohdattuja joka kulkee aina mukana, kuten Dylanin train to cry, kuten Bashungin train à travers la pleine. Taubella ei ole junia, mutta on muita kulkijoita, maalla kulkijoita, merellä kulkijoita, taivaalla kulkijoita. Jotkut kulkevat pidempään, jotkut varmemmin, jotkut repaleiksi revenneinä. Mitähän kullakin on jäljellä Tauben merimiesarkun kolmesta tärkeästä?

Byssan lull, koka kittelen full,
sjökistan har trenne figurer,
byssan lull, koka kittelen full,
sjökistan har trenne figurer.
Den första är vår tro,
den andra är vårt hopp,
den tredje är kärleken den röda.

(Julkaistu WordPress-blogissa huhtikuussa 2010)

Asiasanat: Evert Taube · Lasse Mårtenson · Lauantain toivotut levyt · Mikael Wiehe · Monica Zetterlund · musiikki · Susanna Haavisto

9.10.2023 · 9

Sångernas sång

Kreikkalainen kirjailija Iakovos Kampanellis (1921–2011) lähti nuorena pakomatkalle saksalaisten miehittämästä kotimaastaan, mutta joutui natsien pidättämäksi ja päätyi vangiksi Mauthausenin keskitysleiriin Itävaltaan. Kampanellis säilyi hengissä, ja liittoutuneiden vapautettua leirin vuonna 1945 hän alkoi kirjoittaa kokemastaan.

Työ ei vuosiin edennyt käsikirjoitusta pidemmälle, kunnes Kampanellis tarttui siihen uudelleen 1960-luvulla, lisäsi kaksi uutta lukua aiemmin kirjoittamaansa ja julkaisi tekstin ensin sanomalehdessä ja vuonna 1965 kirjana.

Kampanellis kirjoitti lisäksi neljä runoa, joista kukin perustuu yhteen kirjan neljästä luvusta. Kirjan kustantaja ehdotti, että runot voisi julkaista myös sävellettyinä. Säveltäjänimikin oli kustantajalla mietittynä: Mikis Theodorakis.

Theodorakisin Mauthausen-sarja, jota kutsutaan myös Mauthausen-kantaatiksi, esitettiin ensimmäisen kerran Ateenassa joulukuussa 1965. Sarjan neljä laulua ovat Asma asmaton (Laulujen laulu), O Antonis (Antonis), Drapetis (Karannut) ja Otan telosi o polemos (Kun sota on loppunut).

Sarjan tunnetuin laulu lienee Asma asmaton, ja sen tunnetuin esittäjä taas on Maria Farantouri, joka myös kantaesitti sen. Asma asmaton, laulujen laulu, on laulu rakkaudesta, rakkaudesta keskitysleirillä, ja sen pohjana on Kampanellisin oma rakkaussuhde toiseen Mauthausenin vankiin, nuoreen liettuanjuutalaiseen naiseen.

Laulun nimi on lainattu Vanhasta testamentista, sen 22. kirjasta, joka Suomessa tunnettiin aikaisemmin hienolla nimellä Korkea veisu.

Englanninkielisellä Wikipedia-sivulla olevissa lainauksissa Mauthausen-sarjan sanotaan olevan "the most beautiful musical work ever written about the Holocaust". Asma asmaton taas on "an exquisite, haunting and passionate melody that moves Kambanellis' affecting words to an even higher level" ja, jälleen aivan oikein, "extraordinarily moving".

Ruotsalainen näyttelijä ja laulaja Sven-Bertil Taube (24.11.1934–11.11.2022) julkaisi 1970-luvulla levyllisen Theodorakisin lauluja. Mauthausen-sarjasta levyllä on ainakin När kriget tar slut ja hyvin koskettava versio Asma asmatonista nimellä Sångernas sång. Ruotsinkieliset sanat löytyvät täältä.

Asiasanat: Iakovos Kampanellis · Mauthausen · Mikis Theodorakis · musiikki · Sven-Bertil Taube · videot

30.9.2023 · 19

Lähtevien laivojen satama

On lauluja joihin kiintyy heti ensimmäisen kerran ne kuultuaan ja jotka jäävät sen jälkeen mieleen olemaan koko loppuelämäksi. Sellaisia lauluja ovat Leonard Cohenin Suzanne, Richard Harrisin tulkinta Jimmy Webbin MacArthur Park -ihmeestä, Arlo Guthrien ikihieno versio Steve Goodmanin The City of New Orleans -junalaulusta ja vielä yhtenä esimerkkinä song and dance man Dylanin All Along the Watchtower. Ja sellainen laulu on 1970-luvulla toimineen hyvinkääläisen Bardit-yhtyeen Lähtevien laivojen satama, yksi suomalaisen laulelmamusiikin hienoimpia.

Lähtevien laivojen satama on Oiva Paloheimon runo. Ilmo Häkkinen sävelsi ja sovitti runon Bardeille, ja yhtye levytti sen vuonna 1975 Hovirunoilija-nimiselle LP:lle. Tulos oli suurenmoinen. Paloheimon koskettava runo, Häkkisen kaunis sävellys, kontrabasson soolo, laulusolistin ääni ja kiinteän tunteikas laulutapa, se miten hän laulaa tai ääntää yksittäiset sanat ja jopa hänen ärränsä – kuuntele säe ja jota mä rakastin – synnyttivät yhden niistä lauluista, jotka jäävät kanssakulkijoiksi loppuelämän ajaksi. Ja kuinka voisikaan unohtaa laulun loppusäkeet:

kun lyhtyni himmeinä palaa
ja mereltä tulevat
vain lokit ja tuulen leyhkät
ja laineet sieluttomat

En ole koskaan omistanut Hovirunoilija-levyä, en Lähtevien laivojen satamaa. Kohta omistan. Levy on nyt saatavissa osana Bardien hiljattain julkaistua tupla-CD:tä. Tästä linkistä voit kuunnella Lähtevien laivojen sataman, ja harrysound.fi-sivustolta löytyy myös tilauslomake.

Lisäys 28.11.22: Linkit harrysound.fi-sivustolle poistettu. Sivustoa ei enää ole.

Asiasanat: Bardit · musiikki

29.9.2023 · 4

Sivu 1

  A  · Alain Bashung  · Aleksis Kivi  · Anton Tšehov   B  · Bardit  · Bob Dylan   E  · Eddie Cochran  · elämä  · esineet  · Evert Taube   G  · Goethe   H  · Helsingin Sanomat  · Helsinki  · Humppilan lasitehdas  · Häme  · Hämeenlinna   I  · Iakovos Kampanellis  · ihmisen osa  · In English   J  · Jussi Halla-aho  · Jääpuisto   K  · kirjankansia hyllystämme  · kirjat  · Klassik Radio  · kuolema   L  · Lasse Mårtenson  · Lauantain toivotut levyt  · lyhyet   M  · Marcel Cohen  · Mauthausen  · Mikael Wiehe  · Mikis Theodorakis  · Monica Zetterlund  · muistot  · musiikki   P  · Pekka Gronow  · persut  · politiikka  · presidentinvaalit  · Puistoblues   Q  · Qobuz   R  · Rautatiemuseo   S  · Seitsemän veljestä  · Sirpa Selänne  · Susanna Haavisto  · Suvi Ahola  · Sven-Bertil Taube  · syksy  · sähköntuotanto   T  · Teemu Selänne  · tiloja  · Tiptree  · tuulivoima   V  · valokuvat  · Veijo Meri  · videot   Z  · Zusi Bahnsimulatoren

Sivuston sisältöä

Lakeside tree
(cropped)

Lakeside tree
(cropped)
Photostrip

Anton Tšehovin suomennetut kertomukset

Tekstejä

Photos

Kirjoja, kansia hyllystämme (30)

Hyvinkäänkylän Lämpö & Vilu

Palaute
Tommi Salonen
tommi.salonen at iki.fi