#

| Asiasanat |

Tekstejä & muuta

Lähtevien laivojen satama

On lauluja joihin kiintyy heti ensimmäisen kerran ne kuultuaan ja jotka jäävät sen jälkeen mieleen olemaan koko loppuelämäksi. Sellaisia lauluja ovat Leonard Cohenin Suzanne, Richard Harrisin tulkinta Jimmy Webbin MacArthur Park -ihmeestä, Arlo Guthrien ikihieno versio Steve Goodmanin The City of New Orleans -junalaulusta ja vielä yhtenä esimerkkinä song and dance man Dylanin All Along the Watchtower. Ja sellainen laulu on 1970-luvulla toimineen hyvinkääläisen Bardit-yhtyeen Lähtevien laivojen satama, yksi suomalaisen laulelmamusiikin hienoimpia.

Lähtevien laivojen satama on Oiva Paloheimon runo. Ilmo Häkkinen sävelsi ja sovitti runon Bardeille, ja yhtye levytti sen vuonna 1975 Hovirunoilija-nimiselle LP:lle. Tulos oli suurenmoinen. Paloheimon koskettava runo, Häkkisen kaunis sävellys, kontrabasson soolo, laulusolistin ääni ja kiinteän tunteikas laulutapa, se miten hän laulaa tai ääntää yksittäiset sanat ja jopa hänen ärränsä – kuuntele säe ja jota mä rakastin – synnyttivät yhden niistä lauluista, jotka jäävät kanssakulkijoiksi loppuelämän ajaksi. Ja kuinka voisikaan unohtaa laulun loppusäkeet:

kun lyhtyni himmeinä palaa
ja mereltä tulevat
vain lokit ja tuulen leyhkät
ja laineet sieluttomat

En ole koskaan omistanut Hovirunoilija-levyä, en Lähtevien laivojen satamaa. Kohta omistan. Levy on nyt saatavissa osana Bardien hiljattain julkaistua tupla-CD:tä. Tästä linkistä voit kuunnella Lähtevien laivojen sataman, ja harrysound.fi-sivustolta löytyy myös tilauslomake.

Lisäys 28.11.22: Linkit harrysound.fi-sivustolle poistettu. Sivustoa ei enää ole.

Lisäys 12.8.25: Harry Kosken Youtube-kanavalta voit kuunnella Lähtevien laivojen sataman. Ja olet voinut jo 10 vuotta!

Asiasanat: Bardit · musiikki

29.9.2023 · 4

Faits

Varasin kaksi päivää vapaata ja kävin vanhassa koti- ja koulukaupungissa läheisen asioita hoitamassa. Asiat hoituivat niin, että saatoin toisena päivänä rauhassa kuljeskella kaupungin kaduilla.

Jouduin kirjastoon, siihen kirjastoon joka valmistui juuri niihin aikoihin kun olin jättämässä kaupungin, niin että en koskaan saanut toteutetuksi nyt vähän asetelmalliselta tuntuvaa aikomustani istua mukavasti uuden ja odotetun musiikkiosaston tuoliin, laittaa kuulokkeisiin Sibeliusta soimaan ja katsella rantapuiston yli talviselle Vanajavedelle.

En käynyt nytkään musiikkiosastolla. Sen sijaan tartuin Parnassoon kirjaston yläkerran viihtyisässä lehtisalissa. Tartuin Parnassoon, kohtasin Leena Rantasen ja Marcel Cohenin.

===

Kesällä 2009 Leena Rantanen istuu Marcel Cohenin kanssa pariisilaisessa kahvilassa. Kahvilan katto on paneloitu lämpimän värisellä puulla, kauniit valaisimet heijastavat valonsa katon kautta ja korostavat sen lämmintä hehkua. Sinne tänne ripustettujen maalausten yksityiskohtia ei erota. Ihmiset näyttävät täälläkin asettuvan mieluiten seinänvieruspöytiin.

Myöhemmin Leena Rantanen kirjoittaa tapaamisesta lehteen. Cohen on julkaissut parikymmentä teosta, muttei tunne fiktiota ja juonta omakseen. Cohen onkin päätynyt lyhyisiin huomioihin ja katkelmiin, joita hän julkaisi ensi kerran 1987 kokoelmassaan Trente cinq nouvelles. Samaa tyyliä jatkavat kokoelmat Faits ja Faits II. ”Faits” tarkoittaa ”asioita”, ”tapahtumia” tai ”tekoja”, ja kokoelmat sisältävät muutaman rivin tai muutaman sivun pituisia juttuja. Ei alkua, ei loppua, kirjaan voi astua mistä kohdasta tahansa.

Faits-kirjoilla on mottonsa. Ensimmäisen kirjan mottona on Kafkan lause Hän juoksee tapahtumien perässä kuin aloitteleva luistelija. Faits II -kirjan motto on Walter Benjaminilta:

”Minulla ei ole mitään sanottavaa. Vain näytettävää.”

===

Kevättalvella 2005 auton valokiilat työntävät illan pimeyttä loitommaksi pohjoisen Uudenmaan maantiellä. Mutkaisen tien metsäisissä kohdissa tuuli ei tunnu, mutta peltoaukeilla viima tarttuu autoon ja valaistulla tiellä näkyy, kuinka hieno lumi pyyhkii tien poikki kuin tuulten ajama savu. Auton määränpäänä on Mäntsälän Ohkola ja Ohkolan nuorisoseuran talo ja siellä pidettävä Tšehov-tapahtuma, jossa Karhu-näytelmä esitetään viidellä eri kielellä viidestä eri maasta olevien seurueiden voimin. Luvassa on myös venäläinen iltapala, piiraita, teetä, hilloa, suolakurkkuja, keittoakin.

Tapahtuman avaa ja alustaa Laura Buttler. Buttler puhuu kuuluvasti, varmasti ja tottuneesti englanniksi. Hänen vahva äänensä kantaa helposti salin yli. Yleisö kuuntelee vierasta kieltä hiljaa ja keskittyneenä, vain nuoren latvialaisseurueen jäsenet supisevat keskenään salin perällä.

Buttler kertaa asiantuntevasti Tšehovin elämän vaiheita ja hänen työtään. Tšehovin kirjailijanlaatua kuvatessaan Buttler lähestyy esityksensä ydinkohtaa. Hänen äänensä voimistuu entisestään. Latviakin hiljenee. Buttler jatkaa painokkaasti toistoon turvautuen:

”Chekhov never judges, he shows. Chekhov shows, he never judges.”

===

Benjamin, Cohen, Tšehov. Sanottavaa? Näytettävää?

===

On outoa kulkea vanhan kotikaupungin katuja elokuisena aamupäivänä kun koulut ovat jo alkaneet ja useimmat ihmiset palanneet lomalta töihin, kulkea hiljalleen ja vailla päämäärää.

Vanhassa kaupungissa on paljon tuttua. Korkealla lyseon pääsisäänkäynnin yläpuolella vakuutetaan yhä, kuinka Labor improbus omnia vincit. Janne seisoo lähellä nimikkopuistossaan nuorena ja solakkana, aina vain selin yhteiseen opinahjoomme nähden. Laurellin kahvilasta saa vieläkin sveitsinviinereitä, vaikka kahvila onkin muuttanut komeaan entiseen pankkitaloon torin laidalle eivätkä viinerit ole yhtä muhkeita kuin ennen Palokunnankadulla. Torin kiveys on uusittu, mutta koulumatkoilta tuttu diagonaalikäytävä on edelleen tallella. Taidemuseon päärakennus, johon Marjatta Kaarakka ehti tutustuttaa niin monet lyseolaisvuosikerrat, melkein tuoksuukin samalta kuin ennen.

Muutin kaupungista neljännesvuosisata sitten. Siinä ajassa kaupunki on tuttuudestaan huolimatta muuttunut, vanhentunut samat vuodet kuin minäkin mutta vanhetessaan jotenkin nuorentunut. Kun kulkee arkikiireettä sen katuja ja kortteleita antaen askeltensa ohjautua sinne mihin silmä sattuu kiinnittymään, alkaa tuntea itsensä ulkopuoliseksi, kaupunkiin kuulumattomaksi, myöhäiseksi matkailijaksi. Talot ja ikkunat, jotka ennen näkivät askeleeni päivittäin, tuntuvat nyt seuraavan kulkuani niin kuin vieraan kulkua seurataan. Välillä huomaan itsekin katsovani itseäni ulkopuolelta, aivan kuin osa minusta olisi jossakin niistä ikkunoista.

Kuljen alas Raatihuoneenkatua ja käännyn vasemmalle laivarantaa kohti. Vastapäisestä suunnasta Vanajaveden vanhalta sillalta tulee nainen aamulenkillään ja kaartaa edelleni. Nainen poikkeaa rantaan, minä jatkan jalkakäytävän asvaltilla. Ripeästi kävelevä nainen ehättää rannasta palattuaan taas edelleni, jatkaa rannan puistokäytävää ja asettuu penkille istumaan. Siinä kohtaa rantatörmän koivut kurkottavat vaakatasossa pitkälle veden ylle kohti lahden takana kohoavaa linnaa. Muistan puut, muistan muutakin. Valkeat yöt, rungolla istujat, pehmeän ihon. Otan pari askelta puita kohti, sitten näen taas itseni ulkopuolelta, käännyn kesken ja palaan kirjastoon.

(Julkaistu joskus muinoin vanhassa tsehov.infossa)

Asiasanat: Cohen, Marcel · Hämeenlinna · muistot · Tšehov, Anton

29.9.2023 · 3

Tiedätkö mikä maljakko?

Olen kaksi kertaa yrittänyt tehdä verkkoon kuva-arkiston omille kuvilleni. Ekalla kerralla sain kyllä jotakin aikaan, nyt toisella kerralla olen jo tyytyväinen. Sivustoa tehdessä innostuin ottamaan muutaman esinekuvan, jollaisia en aiemmin ole koskaan ottanut. Niiden joukossa on tämä perinnöksi saatu lasimaljakko:

Tätä kysymystä tuskin moni näkee mutta kysynpä silti: Mikä maljakko, kenen suunnittelema, kenen tuotantoa? Itse en tiedä eikä tiedä lähiporukkakaan.

Lisäys: No niin, nyt on suurelta yleisöltä saatu tietoa, jota sitten googlaamalla lisätty. Maljakko on Humppilan lasitehtaan tuotantoa, ilmeisesti 1950-luvulta. Humppilan perustaneiden Helanderin veljesten ja muotoilija Gunnel Nymanin suhdetta on käsitelty tässä Lasinkeräilijän blogijutussa, jonka otsikko on Kaunis kopio?

(Julkaistu joskus aikoja sitten aiemmalla sivustolla)

Asiasanat: esineet · Humppilan lasitehdas

25.9.2023 · 1

Asemakahvilan myyjä sanoi että väärä vitonen. Minä sanoin että Lavia saa nykyään iTunes Storesta. Myyjä sanoi että voi näitä aikoja. 17.12.2013

Asiasanat: tiloja

17.12.2013 · 24

Just one of those songs

A bistro in Montmartre. A plate of lasagne, a glass of red wine on the table in front of you, a large screen showing music videos on the back wall a few metres away. The lasagne is tasty, the wine is fine, the maître is friendly, pieces of music on the wall start and stop.

Suddenly, you become aware of a dense slow-rocking background of drums, bass and strings, and, rising above that background, a voice, an honest voice with quiet passion singing words that the singer knows must be sung. You raise your eyes to see the screen. The screen is almost black, there’s just a small window in the middle giving to a murky bathroom, des femmes à leurs toilettes, flashes of flesh, of encounters in the harsh light, an undercurrent of violence coming to the surface at times, the singer seeing it all, remembering it all. The song beats on, you forget the lasagne, you let drop the glass of wine, your eyes are fixed on the screen and soon you, too, know these are words that must be sung.

Who’s the singer, what’s the song? There’s a couple at the window table, you turn to them and you say excusez-moi, c’est qui le chanteur? And they know the singer, they know the song. It’s Alain Bashung singing La Nuit Je Mens, it’s Alain Bashung singing a song that you instantly know will go with you for a lifetime, it’s Alain Bashung singing just one of those songs.

Later, back at home and on the internet, you search to know more, and you’re startled to learn that Alain Bashung died of cancer in March 2009. He is buried in the Père Lachaise Cemetery in Paris, with Edith Piaf, with Jim Morrison, with James Douglas Morrison.

J’ai fait l’amour, j’ai fait le mort.

(Julkaistu WordPress-blogissa 13.9.2012)

Keywords: Bashung, Alain · In English · memories · muistot · music · musiikki

13.9.2012 · 11

Freedom of the frozen lake

Oh freedom of the frozen lake, freedom of the captive waves. You are out there again, gliding on the icy crust of winter waters, secure and happy with your skill, your blades biting into the ice, sending off small crystals with each kick.

Your blades bite the ice, they disturb what’s underneath. The fishes stir from their rest and look up in wonder, trying in vain to decipher the patterns you leave on their roof as you glide past. They grow restless, they bend their silver bodies, their scales shine and sparkle bright from the sun reflected by your steel blades. But you bid hasty farewell to these confused dwellers of the waters, you cannot stay, you have to move on, and you move on, across virgin ice that’s now creamy white and now opaque black, you move forth and and you move back, across time and memory.

And you are a little boy sitting on a bank of wet snow at the lakeside, nose running, fingers fumbling with the laces, eyes escaping to the ice, eager to join the others there. And later, deeper into the night the way you like it now, there are girls on the ice with blushed cheeks and flowing hair, and that budding softness to their movements that’s starting to draw your eyes. Later still you seek to see further, seek the edges of the icy plains where that thin dark stripe lines the horizon. You’re alone now, and you gauge the distance, think of how to make the weary journey, of what lies in waiting in the dark when you finally arrive.

You now turn to look back, and tracks on the distance covered take you again to that little boy. Is this something he wished to see, is this what he longed for as he rushed to the ice, is this the promise of the first crystals fulfilled. But what have you made of his eyes, where is the freedom of the captive waves?

(Julkaistu WordPress-blogissa 25.3.2011)

Keywords: In English · life · luistelu · memories · skating

25.3.2011 · 59

Junaan päästyä tuli lämmin. Istuin, katselin ihmisten kenkiä. Joku kulki käytävää, näytön minuutit vaihtuivat. Lasin takana musta maailma. 11.11.2010

Asiasanat: tiloja

11.11.2010 · 65

Sattumalla vai ilman?

Haa, kuukausi tämän jälkeen Lauantain toivotuissa Evert Taube ja Byssan lull. Sattumalla vai ilman? Ja juuri se esitys vuodelta 1936, jossa Taube laulaa joka rivin kiinteällä tunteella mutta vailla makeutta ja kuorrutusta, varioiden vasta siinä viimeisessä kärleken den röda -säkeessä.

Ja kohta on se aika vuodesta kun ne palaavat. Ots, Käyhkö, Anki, Ledin. Saarenmaan valssi, Suviserenadi, Ne kesäyöt, Sommaren är kort. Vuosi on kiertänyt, laulut palaavat. Kaikista ei tietenkään voi pitää. Mutta mitä on ajateltava tästä paluusta? Miksi ne palaavat, miksi ne ovat jääneet ihmisen mieleen, miksi niiden rinnalle ei tule uusia yhtä tärkeiksi muodostuvia?

Suomalaiset ystävystyvät nuorina, sanoi joku maahanmuuttaja yrittäessään ymmärtää sitä, että meihin on vaikea saada yhteyttä. Olen kuullut väitteen aiemminkin. Koskisiko se laulujakin?

Ja Eddie Cochran. Kesätöissä ajeltiin pitkin Etelä-Hämeen pölyäviä maanteitä. EHOn Volvo, Mertasen Eikka ja minä. Oli purettu kaksi tonnia apulantaa, kannettu seinänkokoisia lastulevyjä ranteet vääränä, kiskottu harjaterästä alas lavalta rakentajien pihoille ja pientareille. Takaisin kohti Hämeenlinnaa. Volvo murisee kaartuvaa mäkeä ylös, Eikka vilkuilee tien reunoja otsa kurtussa ja silmiään siristellen. Mäen harjalla löytää sopivan paikan jonkin myllyn vierestä, hiljentää, ajaa sivuun, kirskauttaa käsijarrun päälle, sammuttaa. Volvo hengähtää, maantien pöly laskeutuu, pari varista lennähtää loitommalle.

– Jaahas, jos syötäs, Eikka sanoo, panee kauhtuneen muovilippaisen lakkinsa keskipenkille, pyyhkäisee otsaansa ja kurkottaa eväät penkin takaa. Eikalla on ruskea salkku, sieltä löytyy leipäpaketti, termospullo ja maitopullo, minulla muovikassissa ruisleipää ja termarissa kahvia. Syödään, ei juuri puhuta, katsotaan avoimesta sivuikkunasta kaukaisuuteen.

Ja aina, joka kerta, silloin siinäkin maantien varressa mäen päällä eteläisessä Hämeessä, kun tuuli keinuttelee viljapellon pintaa ja metsän tumma nauha siintää kauempana maiseman kumpuja myötäillen ja kaiken sen yllä korkea kesäinen taivas, kun haalea kahvi valuu alas kurkusta ja ruisleipä ja makkara maistuvat ihan samalta kuin eilen ja toissapäivänä ja sitä ennen, silloin siinä ja joka kerta mielessä Summertime Blues, aina silloin Sometimes I wonder what I’m a gonna do, But there ain’t no cure for the summertime blues, aina silloin mielessä lauantai, kaupunki, ilta ja asvaltti.

(Julkaistu WordPress-blogissa 23.5.2010)

Asiasanat: Cochran, Eddie · Häme · muistot

23.5.2010 · 48

Päätösnumero paikkansa arvoinen

Lauantain toivotut viime vuoden syyskuun 19. päivänä päättyi Mikael Wiehen musiikkiin. Tämän lauantain toivotut päättyi samoin. Syyskuussa Monica Zetterlund lauloi Ska nya röster sjunga. Tänään laulu oli Lindansaren ja laulajana Wiehe itse. Päätösnumero oli taas paikkansa arvoinen.

Lindansaren’ista on olemassa hieno suomalaistulkinta Nuorallatanssija, jonka Susanna Haavisto esittää Hectorin suomentamin sanoin ja Juha Tikan sovittamin sävelin. Tulkinta, sanat ja sävelet yhdessä muodostuvat joksikin, joka kasvaa paljon kuuden minuutin kestoaan suuremmaksi. Laulu etenee vangitsevasti sirkuksen tulosta keväiseen kaupunkiin, lapsen kiihkeästä odotuksesta ja haltioituneesta jännityksestä illan esityksen musertavaan järkytykseen. Lapsen totuus kuolee sirkusareenan sahajauhoon syöksyneen tähden myötä, mutta laulu kohoaa sirkusteltan katon alta yleisempään merkitykseen, merkitykseen ihmisen elämän rajattomuudesta ja sen rajoista.

Muutakin ruotsalaismusiikkia kuultiin. Lasse Mårtenson lauloi Taubea (suomeksi): Så länge skutan kan gå nousee ja paisuu elämän iloksi ja ylistykseksi, se ei pääty samoihin tunnelmiin kuin Nuorallatanssijan viimeisen säkeistön niin täällä elää täytyy vaikkei aina tahtoiskaan. Kuten laulu, niin myös laulaja: Mårtenson paransi laimeasta alusta riemukkaaseen päätökseen.

Ja kun Evert Taube mainitaan, ei voi olla muistamatta kahta sanaa, ei tietenkään voi. Byssan lull. Byssan lull, itseoikeutetusti siinä joukossa tässä elämässä kohdattuja joka kulkee aina mukana, kuten Dylanin train to cry, kuten Bashungin train à travers la pleine. Taubella ei ole junia, mutta on muita kulkijoita, maalla kulkijoita, merellä kulkijoita, taivaalla kulkijoita. Jotkut kulkevat pidempään, jotkut varmemmin, jotkut repaleiksi revenneinä. Mitähän kullakin on jäljellä Tauben merimiesarkun kolmesta tärkeästä?

Byssan lull, koka kittelen full,
sjökistan har trenne figurer,
byssan lull, koka kittelen full,
sjökistan har trenne figurer.
Den första är vår tro,
den andra är vårt hopp,
den tredje är kärleken den röda.

(Julkaistu WordPress-blogissa huhtikuussa 2010)

Asiasanat: Haavisto, Susanna · Lauantain toivotut levyt · musiikki · Mårtenson, Lasse · Taube, Evert · Wiehe, Mikael · Zetterlund, Monica

17.4.2010 · 9

Iltaisin piti aina poiketa kojuun ostamaan pumpernikkeliä, ja sitten nousta korkealle sammaleiselle kivelle viileään tuuleen. Kiveltä tie Viertolaan, pölyävä tie Viertolaan, ja kaukainen kumu kun härjät liikehtivät. 12.4.2010

Asiasanat: tiloja

12.4.2010 · 45

edellinen | Sivu 4 | seuraava

  1    2    3    4    5  

Asiasanat#

  A  · Aaltonen, Juhani  · Ahola, Suvi  · Anhava, Martti   B  · Bardit  · Bashung, Alain  · Berliini   C  · Cheung, Steven  · Cochran, Eddie  · Cohen, Marcel   D  · datakeskukset  · Dylan, Bob   E  · elämä  · esineet   G  · Greenfields   H  · Haavisto, Susanna  · Helenius, Mikko  · helle  · Helsinki  · Hesari  · Humppilan lasitehdas  · Hyvinkäänkylä  · Häme  · Hämeenlinna   I  · ihmisen osa  · In English   J  · J. D. Vance  · Jääpuisto   K  · Kampanellis, Iakovos  · kirjankansia hyllystämme  · kirjat  · Kivi, Aleksis  · kuolema   L  · lainaukset  · Lauantain toivotut levyt  · Lepistö, Markku  · life  · luistelu   M  · marraskuu  · Mauthausen  · memories  · Meri, Veijo  · muistot  · music  · musiikki  · Mårtenson, Lasse   N  · Nobel Peace Prize   P  · politiikka   Q  · Qobuz   R  · Rautatiemuseo   S  · Saijonmaa, Arja  · Saksa  · Santayana, George  · Seitsemän veljestä  · skating  · syksy  · sähkön hinta  · sää   T  · Taube, Evert  · Taube, Sven-Bertil  · televisio  · Theodorakis, Mikis  · tiloja  · Tiptree  · Trump, Donald  · Tšehov, Anton   U  · United States   V  · valokuvat  · video  · vuorokauden keskilämpötila   W  · White House  · Wiehe, Mikael   Y  · Yle  · Yle Teema   Z  · Zetterlund, Monica  · Zusi Bahnsimulatoren

Sivuston sisältöä

Kirjankansi hyllystämme

Anton Tšehovin suomennetut kertomukset

Tekstejä & muuta

Kirjoja, kansia hyllystämme (82)

Hyvinkäänkylän Lämpö & Vilu

 S    T    O    P