#

| Asiasanat |

Tekstejä & muuta

Ohukainen ja Paksukainen ja Ohukainen

Laurel and Hardy on Laurel and Hardy, Laurel and Hardy on Ohukainen ja Paksukainen, paksukainen ja ohukainen tapaavat Nikolain rautatieasemalla.

Ohukaisen ja Paksukaisen järjestyksen tietävät kaikki. Ensin tulee Laurel, sitten Hardy. Kun valuu hetkeen, jolloin ei ole pahempaakaan tekemistä ja tekee Google-haun "Laurel and Hardy", tuloksena on 640 000 osumaa. Kun tekee Google-haun "Hardy and Laurel", tuloksena on 38 800 osumaa.

Elokuvan ensi vuosikymmenien ikivihreä koomikkopari, englantilaissyntyinen Stan Laurel ja amerikkalainen Oliver Hardy, on siis hyvin järjestyksessä. Kurissa he eivät taida olla, ainakaan jos kysyy James Finlaysonilta , jonka naaman asentoa parivaljakko pääsi vääntelemään monissa muistettavissa kohtauksissa.

Vähän he pyrkivät vääntelemään myös Mišaa ja Porfiria. Miša ja Porfiri ovat Tšehovin alkukauden pikkutarinan päähenkilöt, lapsuudenystävät jotka yllättäen tapaavat toisensa vuosien jälkeen. Miša ja Porfiri muodostavat Stan ja Ollie -ulkoasuisen kaksikon. Toinen on lihava, toinen laiha. Tämä kaksikko ei yleisön tietoudessa ole yhtä hyvässä järjestyksessä.

Kun valuu syvemmälle hetkeen jolloin ei ole pahempaakaan tekemistä, niin tarttuu sivuston Google Analyticsiin. Vähän yli vuoden aikana tätä tarinaa on haettu 24 kertaa. Ei kovin vakuuttava määrä tilastolliselta kannalta, mutta siitä ei nyt välitetä, varsinkin kun etusivun tuoreustäplät ovat taas harvenemassa. Siis: Ohukaista ja paksukaista on haettu 13 kertaa, paksukaista ja ohukaista 9 kertaa. Lisäksi pelkkää ohukaista on haettu kaksi kertaa. Siten ohukainen voittaa selvin numeroin 15–9.

Tässä vaiheesssa kaikki vielä hereillä olevat tietysti arvaavat, että Stan ja Ollie -efekti on vaikuttanut hakuihin ja kääntänyt järjestyksen vääräksi. Niin on. Nikolain asemalla kun tapaavat Miša ja Porfiri järjestyksessä paksukainen ja ohukainen, tai lihava ja laiha, kuten varhaisimpien suomennosten otsikko kuuluu.

Paksukainen ja Ohukainen kuuluu niihin Tšehov-tarinoihin, joita joku on kutsunut kameleonttikertomuksiksi. Tässä tarinassa vanhojen koulukavereiden tapaaminen vaihtuu sydämellisestä jälleennäkemisestä joksikin aivan muuksi siinä silmänräpäyksessä, kun laiha kollegian asessori saa kuulla lihavan lapsuudenystävänsä ylenneen salaneuvokseksi, siis hyvin korkealle virka-asteikossa , ja ryhtyy pokkuroimaan niin että lihavaa alkaa kuvottaa.

(Julkaistu vanhassa tsehov.infossa 8.10.2009)

Asiasanat: Anton Tšehov

8.10.2009 · 13

Berliini 24h – Päivä metropolin elämää

Berliini 24h – Päivä metropolin elämää (24h Berlin – Ein Tag im Leben), yksi vuorokausi suurkaupungin elämää tunti tunnilta, YLE Teemalla lauantaina 5.9. klo 6 alkaen. Tämä 2,8 miljoonaa euroa maksanut 24-tuntinen dokumentti on historian pisin tv-produktio. Ohjelma seuraa päähenkilöitään eri kaupunginosiin, työpaikoille, arkeen ja juhlaan.

Kävin kesällä ensimmäistä kertaa Berliinissä. Sillä vankalla kokemuksella voisin viedä ohjelman vaikka Fasanenstrasselle, jonka varrella sijaitsee Literaturhaus. Talo on vain 100 metrin päässä Kurfürstendammilta, vanhan Länsi-Berliinin vilkkaalta ostoskadulta, mutta sitä ympäröi rauhaisa puistikko, siinä on viihtyisä kahvila ulkopöytineen ja verantoineen, ja sen kivijalassa on kirjakauppa, jonka kaksi huonetta näyttävätkin kirjakaupalta. Illalla Fasanenstrassea valaisevat Literaturhausin kohdalla kauniit vanhat lyhdyt.

Voisin viedä ohjelman myös U-Bahnilla lännemmäksi Charlottenburgin kaupunginosaa Pestalozzistrasselle. Sieltä löytyy pienenpieni puoti, jossa myydään mitä erilaisimpia marsipaanituotteita. Pieneen tilaan mahtuu esille vain osa maankuulun Wald Königsberger Marzipan -yrityksen yltäkylläisestä tuotevalikoimasta. Esillä olevista tarjoillaan innokkaasti maistiaisia.

Ja jos makealla linjalla jatketaan, niin seuraava kohde on KaDeWe, Kaufhaus des Westens, Eurooopan suurin tavaratalo, jonka ylimmän kerroksen herkkuosastolla todellinen Berliinin-tuntija Pertti Rönkkö on sanonut olevan ”suklaata silmänkantamattomiin”. Alakerran parfymeriassa säteilee kokonainen rintama taidokkaasti meikattuja nuoria naisia, jotka yrittävät pysäyttää käytävää kulkevia vähemmän meikattuja naisia saadakseen myytyä heille jotakin, jonka käyttäjinä hekin olisivat ”wunderschön”.

Marsipaani ja suklaa voivat olla arkea tai juhlaa, mutta juhlaa kohottaaksemme voimme seuraavaksi suunnata filharmoniaan, Philharmonie-konserttitaloon, joka on 1960-luvulta ollut Berliinin Filharmonikkojen kotisali. Lähdemme KaDeWe’ltä kohti Zoologischer Garten -asemaa etsiäksemme sopivan kulkuyhteyden. Gedächtniskirchen aukiolla törmäämme kuuleman mukaan kovin tavalliseen berliiniläisilmiöön, mielenosoitukseen. Mielenosoituksen aihe osoittautuu sellaiseksi, että meidänkin sopii ja täytyy ja pitää osallistua siihen. Siis juhlamieli hetkeksi syrjään, intomieli tilalle ja mukaan joukkoon, joka ainakin siihen liittyessämme käyttäytyy rauhallisesti eikä juuri työllistä muutamalla suurella autolla paikalle saapunutta Polizei-osastoa.

5. syyskuuta 2008 on aivan tavallinen päivä, mitään erityistä ei ole odotettavissa. Berliiniläiset ovat palanneet kesälomiltaan noin viikko sitten, ja kaupunki totuttelee taas arjen rytmiin. On perjantai, viikonlopun alku. Aurinko nousee klo 6.24, ja koulut alkavat klo 8.00, jolloin sähkön kulutus saavuttaa päivän huippulukemat. Kaupungin suurin työnantaja on Deutsche Bahn (Saksan rautatiet), berliiniläisten keski-ikä on 41 vuotta ja keskipaino 71,5 kiloa. Vain 80 kuvausryhmän liikkuminen kaupungissa 24 tunnin ajan poikkeaa Berliinin perusrytmistä. Ryhmät seuraavat satojen ihmisten todellisuutta, heidän arkeaan ja elämäänsä. Ne taltioivat kohtaamisia työpaikoilla ja kodeissa, kanslerin virastossa ja vankilassa, grillikioskilla ja oopperassa. Berliini 24h ei kerro ihmisistä, vaan antaa ihmisten kertoa itse.

Kaupunkijunan valonauha myöhäisillassa kolmannen kerroksen korkeudella, Landwehrkanalin matalat sillat ja sen varrella kohoavat ilmeikkäät kerrostalot, kaupunkielämään ihmeellisellä tavalla sopeutuneet koirat, mustalla värillä ja kahdella d:llä kaukolämpöputken kylkeen vedetty ”Nazis zu Pferddewurst!”, ihmiset puistoissa kirjoineen, Brandenburgin porttia ihastelevat japanilaisturistit, East Side Galleryn kuolemansuudelma…

Ei piru, kyllä sitä pitää nousta lauantaiaamuna kello 6.

(Julkaistu WordPress-blogissa 4.9.2009)

Asiasanat: Berliini · Saksa · televisio · Yle Teema

4.9.2009 · 54

Runoa ja jäätä

Jos Into piti merkitä muistiin, pitää jotain nytkin merkitä. Tämän runon haluaisin kuulla, YLE Radio 1:n hienoja ohjelmia, seuraavan kerran lauantaina 22.11., kohta Lauantain toivottujen jälkeen.

Lausujina ovat Kirsi-Kaisa Sinisalo, ehkä harvemmin ohjelmassa kuultu, ja Jarmo Heikkinen, tuttu monista aiemmista lähetyksistä. Haluta voi näköjään mitä vain, klassikkorunoja, käännöslyriikkaa ja uusia runoja.

Sitähän voisi toivoa vaikka sen ikihienon runon johon jollain tavalla sopivat kaikki kolme em. luonnehdintaa ja joka on oman tähän mennessä noin 20 sekuntia kestäneen lausujanurani koko ohjelmisto. Lausuin sen runon Rautatientorin Jääpuiston lippuluukulla viime kevättalvella. Olin saanut vapaalipun ja menin illalla suoraan töistä luistelemaan. Mukanani oli salkuntapainen jonka halusin jättää säilöön, ja silloin lipunmyyntiä hoitaneet nuoret keksivät sanoa että he ovat kyllä aina vaatineet runon maksuksi säilytyksestä. No, yksi runo pomppasi mieleen ja jokseenkin hengästyneellä vauhdilla sain sen lausutuksi, joten kuten ja suurin piirtein ja sinne päin, ja olin tyytyväinen.

Ilta oli muutenkin hieno. Iloisia ihmisiä, monenmaalaisia ihmisiä, puheensorinaa ja naurua, ei väliä pysyikö luistimilla vai ei. Rataa kiertäessä luisteli väliin kohti Kansallisteatterin kauniisti valaistua julkisivua ja sitten taas kiihdytti kohti Ateneumia, ja siinä välissä aseman kello näkyi monta kertaa. Vastateroitetut luistimet purivat sileää jäätä, ja vaikkei vilinässä kunnon vauhtiin päässytkään, oli joukossa hauska kaarrella ja puikkelehtia. Lopuksi vapaalipun lähettänyt VR tarjosi kahvit.

Ja sitten se, mikä saa muistelemaan lausujanuraani hyvillä mielin: kun olin hakenut salkuntapaisen ja poistumassa, lipunmyynnissä ollut villihiuksinen nuori tyttö näytti peukkua ja hihkaisi vielä kauas perääni: Kiitos runosta!

(Julkaistu WordPress-blogissa 7.11.2008)

Asiasanat: Helsinki · Jääpuisto · luistelu

7.11.2008 · 61

Eilen illalla

Eilen illalla viimeisellä lenkillä koira kulki jalkakäytävän vieressä nurmikolla ja sen askeleet kahisivat ja rapisivat. Katsoin tarkemmin ja näin että maa oli kuurassa ja ruohonkorret taittuivat Kopsun askelten alla. Ilmassa oli pakkasen tuoksua, tummalla taivaalla jokunen tähti.

Ja kun ihminen ei koskaan ole vain yhdessä paikassa eikä vain yhdessä ajassa, en ollut siinäkään yksin enkä vain koiran kanssa vaan mukanani olivat kaikki ne vade me cum -jutut jotka elämäni varrella ovat minuun liittyneet ja kanssani kulkevat, ja niin mielessä alkoi soida Bob Dylanin ikihieno junalaulu It Takes a Lot to Laugh, It Takes a Train to Cry, ja kuin Emmauksen tielle ilmestyivät Dylan parhaassa äänessään, Al Kooper pianoineen ja Mike Bloomfield kitaroineen, ja lammikoita peittänyt hento riite vapisi Dylanin huuliharppusoolosta ja repeili säröille Dylanin palatessa laulamaan: Now the wintertime is coming, The windows are filled with frost. I went to tell everybody, But I could not get across.

Getting across, sitä aihetta Dylan on uransa varrella monesti käsitellyt, ehkä kaikkein koskettavimmin myöhempien vuosiensa lauluissa Not Dark Yet ja Things Have Changed. Sen kanssa ovat tuskailleet niin monet Tšehovin ihmiset, sitä on joku sanonut kuulleensa Bachin kaksoiskonserton viimeisessä osassa, jossa päästään niin lähelle ja jossa kuitenkin jokin jää tavoittamatta.

Mutta tulkoon talvi, tulkoot luistelujäät, tulkoot jäille ne jotka kanssani kulkevat.

(Julkaistu entisessä WordPress-blogissa 2.11.2008)

Asiasanat: Dylan, Bob · musiikki

2.11.2008 · 43

Asuin silloin korkealla

Asuin silloin korkealla ja näin kauas yli rautasillan ruosteisten palkkien ja yli kosken mustan veden. Asuin korkealla ja näin iltaisin, kuinka valot syttyivät harjutiellä mäntyjen takana ja rantakadun lyhdyissä lehmusten alla. Asuin korkealla, näin valoja ja elämää, tummia hahmoja rantakadulla jotka hetkeksi astuivat lyhtyjen valopiiriin ja siitä taas hävisivät, matkalla kohden kaupunkia ja odottavan yön lupauksia, jotkut seurassa, jotkut pareittain, joku yksin. Ja olin ikkunassa vielä yöllä kun he palasivat kulkien lyhdyn alta lyhdyn alle, seurassa, kaksin, joku yksin.

Asuin korkealla, näin valoja ja elämää, ja usein näin kuoleman kiitävät siniset valot. Joskus ne pysähtyivät ja ryömivät läikehtien talojen seinille ja heijastivat kasvoni ikkunaruudusta. Katsoin kasvojani ikkunassa, näin silmät, suun, nenänpielestä lähtevät juonteet, ja näin kuoleman kylmien valojen tanssin otsallani. Silloin käännyin ja kuljin läpi huoneitteni ja etsin kaikki katkaisimet ja sytytin kaikki valot, ja kiersin vielä valaistut huoneeni uudelleen ennen kuin palasin ikkunaan.

Ja kun palasin ikkunaan ja katsoin kadulle, näin valojen syttyneen kaikkiin taloihin kaikkiin ikkunoihin, ja joka ikkunassa oli ihminen. Ja joka ikkunasta ihminen katsoi lujasti alas siniseen läikkeeseen, ja kaikki he tiesivät ja kaikki he ymmärsivät mutta yksikään ei kääntänyt katsettaan.

(Julkaistu WordPress-blogissa 16.10.2008)

Asiasanat: elämä

16.10.2008 · 16

Mokkatakkeja

J. Jukola lausui erään kohtalokkaan lopun saaneen joulusaunan aikaisemmassa ja auvoisammassa vaiheessa nämä usein siteeratut sanat: ”Niin sinkoilee täällä miehen aatos; ja ken taitaa viskellä verkkoja sen teille?”

Juhani oli oikeassa; mielleyhtymät, assosiaatiot, konnotaatiot saavat ajatukset sinkoilemaan milloin mihinkin. Niin pitkälle Juhani ei kuitenkaan osannut aavistella että joskus maailmassa verkkoja ei suinkaan heitellä ajatusten teille vain niitä kampittamaan vaan verkkoja vieläpä tarkoituksella rakennetaan sinkoilua helpottamaan.

Niinpä minäkin näin verkossa kuinka Yrsa Tiuski kirjoittaa vanhasta mokkatakistaan, jota hän kutsuu rakkaimmaksi takikseen ikinä. Takki on maailman kauneimman värinen ja näyttää ainakin parista kulmasta katsottuna jotakuinkin istuvalta, Yrsa jatkaa.

Hei kun luin Yrsan tekstin tuosta verrattomasta vuosikertatakista, aatokseni sinkoili kolmeen muuhun mokkatakkiin. Kaksi niistä on levykannessa Bob Dylanin päällä ja kolmas on joskus ollut minun päälläni. Dylanin takit oletan mokkatakeiksi; vaateasiantunteva lukija voi klikata levylinkkejä, tutkia kansikuvia ja esittää oikaisupyynnön jos tarpeen.

The Freewheelin’ Bob Dylan -levyn kannessa viluisen näköinen Dylan kulkee jotain New Yorkin talvista katua yhdessä tyttöystävänsä Suze Rotolon kanssa. Dylanin mokkatakki näyttää aika kevyeltä, Suze on pukeutunut lämpimämmin. Parikymppiset nuoret hymyilevät ja vaikuttavat onnellisilta, mutta tuossa vaiheessa heidän suhteensa oli jo päättymässä monenlaisten jännitteiden repiessä sitä. Dylan on viitannut suhteeseen Freewheelin’-levyn lauluissa Down the Highway ja Don’t Think Twice, It’s All Right ja vielä Another Side of Bob Dylan -levyn biisissä Ballad in Plain D, jossa hän kuvailee Suzen Carla-sisarta melkoisen ilkeästi ja kostonhimoisesti.

Toinen mokkatakkinen levy, Blonde on Blonde, on Dylanin ensimmäinen kaksois-LP ja yksi hänen hienoimpia levyjään. Vai mitä sanotte esim. näistä: I Want You, Stuck Inside Of Mobile With The Memphis Blues Again, Just Like a Woman, One of Us Must Know, Sad-Eyed Lady of the Lowlands, Rainy Day Women # 12 & 35 ja tietysti Visions of Johanna, jossa The ghost of ‘lectricity howls in the bones of her face. Tämän levyn kannessa tuimailmeinen Dylan on jo pitkätukkainen ja taiteilijanlaadustaan tietoinen rock-mies eikä enää ensimmäisten levyjensä folk- ja protestilaulaja, ulkoasultaan kaukana esim. The Times They Are A-Changin’ -levyn kannesta, jossa hänen on kauniisti sanottu olleen “at his most Woody Guthriesque”.

Kolmas takki, se toistaiseksi levykanteen päätymätön, nojaili aikoinaan monet välitunnit lyseon kunnianarvoisan päärakennuksen jykevään kivijalkaan, kulki kirpeässä syysilmassa läpi Sibeliuspuiston vaahterasta kahisevien käytävien, sai ikuisen muistomerkin rintapieleensä kananmunanheiton maailmanennätyskokeesta Vehkojan pelloilla, riippuu nyt lasten mummolan varastossa ja mahtuu edelleen päälleni muistomerkkeineen.

(Julkaistu WordPress-blogissa 18.8.2008)

Asiasanat: Dylan, Bob · musiikki

18.8.2008 · 6

Olihan se vähän

− Olihan se vähän sellaista, miehen kuultiin sanovan
Kun häntä vietiin pois eikä ollut enää mitään nähtävää
En koko aikana oikein löytänyt asentoani, en itseäni
Viimein kun oikein pahalta tuntui, kurkotin kohti peiliä
Mutta silloin sumujen savut olivat jo laskeutuneet
Niin käperryin ja näin portin ja laattakäytävän
Ja tiesin että kun ne tulisivat
Ne eivät astuisi laatoille

(Julkaistu WordPress-blogissa 26.7.2008)

Asiasanat: elämä

26.7.2008 · 58

Jälleennäkeminen

Menin kahville helteiselle Havis Amandan aukiolle, siihen uuteen kojuun jossa on punavalkoruutuiset pöytäliinat. – Kahvi, croissantti, kiitos. – Laitetaanko hilloa? – Voi, meillä ei kortti käy. Löytyi käteistä, se kävi, löytyi pieni purkki mansikkahilloa.

Söin, join, varoin lokkeja ja varjelin pahvilautasta lentämästä tuuleen. Lopuksi tartuin tyhjään hillopurkkiin ja tarkastelin etikettiä. Strawberry…28g. Wilkin & Sons, estd. 1895. Wilkin… Hätkähdin. Wilkin? Tiptree, Essex, England? Kyllä, kyllä, se sama kylä, se sama tila jossa olin joskus vuosia sitten viettänyt kesän sekalaisissa töissä, leikellyt luumupuita, poiminut mansikoita, kulkenut Englannin mullasta mustin polvin ja kynnenalusin.

Katselin etikettiä Havis Amandan aukiolla ja etiketin takaa nousi kasvoja ja muistoja. Nousi vanha Tom, reilu työnjohtaja irlantilaisaksentteineen, nousi Mr Abel, isäntämme jonka elämäniloa ilta illalta koettelivat huolimattomien paahtajien toaster jamit, nousi hänen verevä serbialaisvaimonsa joka pitkin viikkoa loihti puddingin puddingin perään. Nousivat aikaiset aamut, traktorikyydit, ruokiksen kolmioleivät, iltaiset jalkapallomatsit tyttöjen asuntolan edustalla, The Razor’s Edge sateisina viikonloppuina kun ei viitsinyt lähteä Lontooseen, pubit joista kauempana ollut The Ship oli pienempi, perinteisempi ja tunnelmallisempi.

Ja nousi sekin viileä ilta kun palasimme The Shipistä majapaikkaamme. Kuljimme taas tuttua oikopolkua niityn halki, Essexin kasteiset nurmet tarttuivat farkkujemme lahkeisiin. Janet, sweet Janet kulki vierelläni, sanoi palelevansa ja ihan jo odottavansa iltakaakaota, vilkaisi sitten oudosti kulmiensa alta ja naurahti. Katsoin Janetia ja hämärtyvää maata ja taivasta, ja mieleeni tulivat syksy ja tähdet ja yöt kun en enää olisi täällä. Chester kulki tummana omissa ajatuksissaan, Mytty oli näkevinään jotain liikettä alarinteellä luumutarhan kohdalla, Kenji ja Hiroshi tikkasivat lyhyttä askeltaan ja nyökkäilivät vaikkeivät ymmärtäneet, Eric näki vain Colleenin joka oli kaikkien odottamatta ihastunut häneen, ja tietysti mukana Kähkönen joka oli kävelyttämässä kiteeläistä ryhmysauvaansa ympäri Euroopan ja oli sillä reissullaan sattunut kyläämme, Kähkönen laihana ja vähissä rahoissaan, Kähkönen josta me kaikki olimme huolissamme. Niin, Kähkönen ja Mytty ja Eric ja Janet, Essexin kasteiset nurmet, Janetin farkut ja Janetin sievä nenä ja kaakaomuki.

Ja nekin joita me emme koskaan saaneet mukaamme. Yläluokkaiset egyptiläistytöt, silmät kuin kosteaa hiiltä, ja hienopiirteinen törröttävärintainen puolatar jonka otsahiukset näyttivät vaativan herkeämätöntä kohentelua. Ja sekin josta ei silloin ennen ollut niin väliä, koko puolalaisryhmän esiliina, etu- sekä takakireä rillipää jolle Marco antoi lisänimen ”shit with glasses”…

Kaunis Amanda hehkui helteessä edessäni. Tiptreen viileä ilta ja sen polut ja sen poluilla kulkijat olivat kaukana takana. Suljin hiljaa purkin kannen ja nousin ja lähdin.

(Julkaistu WordPress-blogissa 6.7.2008)

Asiasanat: muistot · Tiptree

6.7.2008 · 2

Kerran

Kerran kesällä kiipesin yksin pohjoissuomalaisen S:n kirkonkylän huojuvahkoon näkötorniin. Torni oli mäntyisen harjun laella. Pääni yläpuolella erottuivat männynoksat heinäkuun yön haaleata taivasta vasten, latvusten lomassa lentelivät hämärään havahtuneet lepakot. Siellä me kaartuvan rantaharjun kesäöiset olemassaolijat harjoitimme lajien välistä ystävyyttä toinen toistamme omimmilla aisteillamme tutkaillen.

Kerran tähän asti ainoalla Italian-matkallani minut kutsui merestä seireenin laulu. Sitä seuratessani jouduin R:n kaupungin vanhaan katedraaliin, jossa arvatenkin paikallinen nuori neito lauloi kaikki paikallisen rajat ylittävän ihanalla äänellään Summertimea, ja häntä kuulemaan heräsivät holveistaan niin neitsyen ja apostolien patsaat kuin piispojen ja kardinaalien vuosisataiset luutkin.

Kerran opiskelurahoja tienatessani vietin juhannusyön H:n kaupungissa olevassa mielisairaalassa. Iltaöisellä kierroksellani pysähdyin taas juttelemaan potilas S:n kanssa. S:llä oli oma huone käytävän päässä lähellä parveketta. Seisoimme parvekkeella, nojasimme kaiteeseen. S:n huoneessa hehkuivat himmeinä ULA-radion valot, juhannusyön haitari soitti hiljaa. Puhelimme ja katselimme alas sairaalaan puistoon, nurmikon ylle noussutta hentoa usvaa, juhlakuntoon haravoituja hiekkakäytäviä ja käytävien varrella nukkuvia lehmuksia, ja S:n huoneesta meitä taas katseli koko hänen entinen, menetetty elämänsä rippikuvien ja ylioppilaskuvien nuorin, toiveikkain silmin.

Kerran jokaisen työmatkan aikana pudotan kirjan ja teroitan katseeni K:n asemalta etelään sijaitsevan seisakkeen kohdilla ja mietin, josko minun jo tällä kerralla suodaan nähdä Korson Welles, jota näkemistä olen ollut tuomittu odottamaan aina siitä kun näin Kolmannen miehen jossain nuoruuden elokuvakerhossa.

(Julkaistu WordPress-blogissa 1.7.2008)

Asiasanat: muistot

1.7.2008 · 60

edellinen | Sivu 5

  1    2    3    4    5  

Asiasanat#

  A  · Aaltonen, Juhani  · Ahola, Suvi  · Anhava, Martti   B  · Bardit  · Bashung, Alain  · Berliini   C  · Cheung, Steven  · Cochran, Eddie  · Cohen, Marcel   D  · datakeskukset  · Dylan, Bob   E  · elämä  · esineet   G  · Greenfields   H  · Haavisto, Susanna  · Helenius, Mikko  · helle  · Helsinki  · Hesari  · Humppilan lasitehdas  · Hyvinkäänkylä  · Häme  · Hämeenlinna   I  · ihmisen osa  · In English   J  · J. D. Vance  · Jääpuisto   K  · Kampanellis, Iakovos  · kirjankansia hyllystämme  · kirjat  · Kivi, Aleksis  · kuolema   L  · lainaukset  · Lauantain toivotut levyt  · Lepistö, Markku  · life  · luistelu   M  · marraskuu  · Mauthausen  · memories  · Meri, Veijo  · muistot  · music  · musiikki  · Mårtenson, Lasse   N  · Nobel Peace Prize   P  · politiikka   Q  · Qobuz   R  · Rautatiemuseo   S  · Saijonmaa, Arja  · Saksa  · Santayana, George  · Seitsemän veljestä  · skating  · syksy  · sähkön hinta  · sää   T  · Taube, Evert  · Taube, Sven-Bertil  · televisio  · Theodorakis, Mikis  · tiloja  · Tiptree  · Trump, Donald  · Tšehov, Anton   U  · United States   V  · valokuvat  · video  · vuorokauden keskilämpötila   W  · White House  · Wiehe, Mikael   Y  · Yle  · Yle Teema   Z  · Zetterlund, Monica  · Zusi Bahnsimulatoren

Sivuston sisältöä

Kirjankansi hyllystämme

Anton Tšehovin suomennetut kertomukset

Tekstejä & muuta

Kirjoja, kansia hyllystämme (82)

Hyvinkäänkylän Lämpö & Vilu

 S    T    O    P