Tšehov-sisältöni on kutistunut vain kertomuksia, tai novelleja, käsittäväksi. Näille sivuille on koottu (melkein) kaikki Tšehovin kertomukset, joista minulla on suomennostieto. Kertomuksia on 215 216. Niistä kahta on usein sanottu romaaneiksi, joitakin taas pienoisromaaneiksi. Monista kertomuksista on tehty useita suomennoksia, mutta kaikista ei sivuillani ole tarkkoja julkaisutietoja.
Jonkinlainen luettelo Tšehov-julkaisuista löytyy sivuiltani täältä ja Tšehovista kirjoitetusta täältä. Kansalliskirjaston Digi-palvelusta löytyviä varhaisia suomennoksia olen koonnut tänne.
* Olen poistanut pitkään toimimattomina olleille niv.ru-sivuille johtaneet alkutekstilinkit. Niitä oli yli puolet kaikista.
A E G H I J K L M N O P R S T U V Y
Sonnaja odur
Сонная одурь
1885 · Peterburgskaja gazeta
Piirioikeuden istunto on parhaillaan menossa. Syytettyjen penkillä istuu keski-ikäinen herra, jolla on juopon kasvot; häntä syytetään kavalluksista ja väärennyksistä. Laiha, kapeaharteinen sihteeri lukee hiljaisella tenoriäänellä kuulustelupöytäkirjaa.
Zabyl!!
Забыл!! (*)
1882 · Moskva
Nuoruudessaan sukkelana liehunut luutnantti, taitava tanssittaja, naisten liehakoitsija, mutta nykyisin lyhyenläntä, lihavahko ja kahdesti halvauskohtauksen saanut tilanomistaja Ivan Prohorovitš Gauptvahtov poikkesi väsyneenä ja kiusaantuneena suureen soitinkauppaan ostamaan nuotteja.